Naisten sauna 2005

Ilkka Kylävaaran Naisten sauna oli Mikä?teatterin syksyn 2005 komedia.

Viisi naista pitää saunaillan firman edustustiloissa ja sitä muka kun vaatteet vähenee, myös puheet muuttuvat ronskiksi ”miesten puheeksi”. Kylävaaran mukaan naisten saunaillat eivät olekaan kynsien viilausta ja perheasioista puhumista. Tekstissä puhutaan asioista suoraan ja kiertelemättä ja käytetään asioista niiden oikeita nimiä. Illan ohjelmanumeroksi saunaan on tilattu miesstrippari nimeltä Dynamite, mutta niin kuin komediaan kuuluu, kaikki ei todellakaan mene aivan suunnitelmien mukaan!

Näytelmän ensi-ilta on marraskuun puolivälissä ja sitä esitetään joulukuun puoliväliin asti. Näytelmän voi myös varata yksityisnäytännöksi ja komediana se on oiva pikkujoulujen fiiliksen virittäjä. Mikä?teatterille mahtuu kerrallaan noin 35 katsojaa. Näytelmää ei suositella lapsille.

Näytelmän ohjaa aikaisemmin näyttelijänä paremmin tunnettu Eeva Vauhkonen ja sen lavastaa Anna-Kaisa Miinalainen. Saunomassa ovat Minna Haapasalo, Anna Hasanen, Heidi Lindström, Nina Rokka ja Pirkko Virén. Striptease Dynamitena nähdään Seppo Pöntinen.

Nauruhermot joutuvat koville tätä näytelmää katsoessa!